Tulihan taas köpöteltyä. Eilen oli ohjelmassa Wihan kilometrit matkana puolimaraton. Hyvä reissu oli, tässä pieni raportti:

Ajatus Wihalle lähtemisestä rupesi kytemään reipu pari viikkoa sitten, kun katselin kalenterista, että onpas helmikuuhun ja tulevaan puolimaratoniin vielä pitkä aika. Juoksufoorumilta löysin ultraosiosta Wihan kilometrit -ketjun ja huomasin että matkana on myös puolimaraton. Mietiskelin hetken onko starttaamisessa mitään järkeä kesken PK kauden. Tulin siihen tulokseen että tottakai on. Puolimaratonilta palautuu aika nopeasti ja yleensä tapahtumassa käyminen tuo vain lisää harjoitusintoa, joten 18.10. lähti ilmoittautuminen matkaan.

Valmistautuminen jäi siis reilun viikon pituiseksi. Tein ennen kilpailua neljä treeniä, joista kaksi selvästi PK-vauhtia kovempana. Tällä viikolla koitin hakea puolimaratonvauhtia juoksemalla tiistaina 6km 5:07min/km ja torstaina 6,25km 5:49min/km. Torstain lenkki vähän kadutti jälkeenpäin, koska perjantaina jalat vähän painoi.

Lauantain keli näytti hyvältä torstaihin saakka, jolloin rupesi näkymään ennusteissa lumisadealueita etelä-Suomen yllä. Perjantaina Lahdessa satoi aamusta lunta ihan kunnolla ja tiedot Tampereelta juoksufoorumin puolella kertoivat että sama juttu oli myös siellä. Tässä vaiheessa oli selvää, että luminen/jäinen keli odottaa Tampereella. Tein pienen miettimisen jälkeen perjantaina hätäpäätöksen ja suunnistin kenkäkauppaan. Heinäkuusta asti hyvin palvelleet Asicsin DS-Trainerit saivat rinnalleen nastalenkkarit. Olin lukenut jo aikasemmin paljon hyviä kokemuksia Sarva Xtiroista ja ne tarttuivatkin mukaan Sporttimakelta Hollolasta. Perjantaina kävin vielä tekemässä pikku kokeilun uusilla tossuilla 3,92km 6:43min/km. Tossut tuntui hyviltä, mutta varma niiden käyttämisestä puolimaratonilla en silti ollut.

Lauantaina starttasin Totoijan nokan kohti Tampetta puoliltapäivin. Ajokeli oli hyvä, mutta juuri Tampereen messukeskukselle saapuessani rupesi tulemaan lunta taivaalta. Messukeskuksen pohjoisen sisäänkäynnin luona oli myös maa erittäin jäinen ja liukas, joten tein ratkaisun lähteä nastoilla liikkeelle. Reittinä Wihalla oli 3,333km kierros messukeskuksen ympärillä ja tämän lisäksi 1097m lisälenkki puolimaratonilla. Lisälenkki juostiin ensimmäisellä kierroksella. Noin puolet kierroksesta oli järjestäjän toimesta saatu sulatettua ja hiekotettua sulaksi ja puolet oli jäässä. Sarvoilla matkaan lähteminen oli varmaankin oikea päätös, vaikka kyllä kesätossuillakin olisi pärjännyt.

Lähdin tyhmänrohkeasti liikkeelle ja ensimmäisten kahden kilometrin ajat olivat 5:12 ja 5:15. Alkuperäinen suunnitelma oli 1:55 alitus puolimaratonilla matkavauhtina 5:27min/km. Tuo vähän vajaa 5:20min/km vauhti tuntui alussa kuitenkin niin hyvältä, että päätin jatkaa samaa vauhtia ja katsoa kuinka pitkälle kunto riittää. Pidin sykemittarissa Lap pace näkymän (kuluvan kilometrin keskitahti), jonka avulla oli helppo tarkkailla että kilometriajat pysyivät noin 5:20 tasossa. Söin alusta asti kahden kilometrin välein yhden Dexalin glukoosipastillin ja kolmannella kierroksella otin geelin vaikkei energiat vielä vähissä olleetkaan. Glukoosipastillien syönti kylläkin väheni kisan edetessä ja viimeisellä kierroksella Dexalin geeli yritti tulla vielä viimeisellä kilometrillä takaisin maan kamaralle. Näiden lisäksi join pari lasillista järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä katsoin että aikaa oli kulunut 1:34:22. Mielessä kävi, että nyt voi vähän himmata jos siltä tuntuu ja juosta kaikessa rauhassa alle 1:55 ajan. Noin 10m näiden ajatusten jälkeen päätin että tänne asti ei tultu himmailemaan ja pyrin pikemminkin vähän nostamaan vauhtia. Vauhdin nosto onnistuikin ja viimeinen kierros meni 20s edellisiä nopeammin aikaan 17:24. Loppuaika uusi ennätykseni 1:51:46. Heinäkuun jälkeen puolimaratonin vauhti parantunut reilun 5min.

Wihalla oli omanlaisensa tunnelma, koska kyseessä oli pieni kilpailu ja päämatkat huomattavasti puolimaratonia pidemmät. Yhdeksältä aamulla lähti liikenteeseen 100km, 50km, maratonin ja nonstop-juoksun taivaltajat ja klo 15 toinen maraton ja puolimaraton. Kiitos vaan järjestäjille, varmasti ei jäänyt viimeiseksi Wihaksi.

Loppuun vielä dataa kierrosaikojen osalta:

Keväällä sain päähäni maratonin juoksemisen ja vahingossa myös maininnut siitä muutamille ihmisille, joten elokuussa koitti suorittamisen aika. Viimeistelypitkis pari viikkoa ennen maratonia meni täysin penkin alle. Reilun kympin jälkeen jo piti laittaa kävelyksi ja jopa ottaa geeliä ja tämän jälkeen sykkeet tapissa taivalsin vitutuksen saattelemana kotia kohti. Lenkille tuli mittaa lopulta vähän reilu 22km ja sain myös viimeisteltyä itsevarmuuden romahtamispisteeseen. Keskisyke 160 7,13min/km pitkiksellä, wtf!

Pitkiksen jälkimainingeissa päätin keventää harjoittelun lähes minimiin ja toivoin että siitä olisi jotain apua kohti tavoitetta. Tein myös päätöksen, että jossei maraviikon maanantaina kulje lainkaan, harkitsen osallistumista vielä kertaalleen. Luojan kiitos tuo lenkki kulki mukavasti ja ensimmäistä kertaa pariin viikkoon nautin juoksemisesta. Päätös maratonille starttaamisesta varmistui. (veikkaan kylläkin että isompana vaikuttajana oli se, etten olisi kestänyt sitä vittuilua mitä olisin saanut kuulla jossen olisi startannut) Keskiviikkona 15.8. aloitin tankkaamisen Dexalin Heavyä litkimisellä ja vähän runsaammalla syömisellä. Tankkaus sujui mukavasti mässäillen ja perjantaina söin taas ihan normaalisti.

18.8. aamu koitti ja huomasin nukkuneeni hyvät yöunet, lähtökohdat oli siis ihan ok. Söin normaalin aamupalan ja pakkailin varusteet, tarkastin pakkaamani kamat varmaan kolmeen kertaan ja suuntasin Corollan keulan klo 10:30 paikkeilla kohti Helsinkiä. Hirveällä tuurilla sain auton stadionin taakse parkkiin ja suuntasin kohti Kisahallia ja numerolapun (5359) hakua ja expoa. Expo oli ihan yhtä paska, kuin HCR:lläkin. Minulle siitä ei jäänyt kummallakaan kerralla mitään muuta lapaseen kuin hirveä määrä keräyspaperia. Luulis että tuollaiset minimessut olisi helppo järjestää huomattavasti kattavampina, jos SULlilta vaan halua löytyisi. Numeron haun jälkeen oli taas kerran luppoaikaa 2½h, jonka kulutin katsomalla/kannustamalla MiniMarathonin juoksijoita, stadionilla istumalla, juomalla ja vähän syömälläkin.

Vihdoin klo 15 koitti startti. Vaihdoin autolla vaatteet, ripustin 5 Dexalin geeliä juoksutrikoisiin, kiinnitin chipin ja kävelin lähtöalueelle. Sijoituin suunnitelmani mukaisesti 4:30 ja 5h jänisten välimaastoon. Ajatuksena oli juosta 6:45min/km vauhtia, jolloin loppuajaksi muodostuisi 4h45min. Lähdössä tunnelma oli odottava. Hermostuneita hymyjä näkyi itse kunkin naamalla, ihmiset yritti jaloitella paikallaan ja hymyillä littipeukun kanssa kuvaajille. Vihdoin muutama sekunti ennen lähtölaskennan loppumista starttipistooli pamahti ja päästiin liikkeelle. 3min40s startin jälkeen pääsin lähtöviivalle ja noin 10m aikaisemmin alkoi juokseminen. Lentävä lähtö siivitti matkaan. Kaarteen jälkeen Sonera Stadionin vieresta juoksiessa tajusi kuinka helvetisti maratonilla oli osallistujia.

3km kohdalla: (sininen paita, valkoinen lippis, aurinkolasit)

Ensimmäinen kilometri meni aikaan 6:50, joten tahtia oli hieman kiristettävä. Matkavauhdin olisi oltava hieman 6:45 tahtia kovempi, koska juomapaikoilla tuhraantuisi sekunteja joka tapauksessa. Kympin väliaika 1:08:31 oli aikalailla tavoitevauhdin mukainen keskitahtina 6:42min/km. Tässä vaiheessa olin kylläkin jo aika varma, että loppuaika tulisi painumaan lähemmäs 5h tasoa. 3km kohdalla kyljessä rupesi tuntumaan pistos, joka ei tuntunut menevän ohi millään. Myös geelitaktiikka oli mennyt uusiksi ennen tätä, koska en saanut geeliä irti housuista ja joinkin geelin sijasta urheilujuomaa. Lämpötila oli noin +23, joten juoda piti paljon koko matkan ajan ja varmaan tämäkin vaikutti pistokseen.

Otaniemessä 12km kohdalla:

Puolimaratonin väliaika oli 2:24:21. Olin hyytynyt pari minuuttia kokonaisajassa ja tasaisella vauhdilla loppuajaksi muodostuisi 4h49min. Tiesin kuitenkin, että viimeinen 12km on melko rankka ylämäkien vuoksi, joten päätin yrittää 5h alitusta. Olisi vähän varaa kävelläkin tarpeen tullen. Tarve kävelyyn tulikin ensimmäisen kerran jo 26km paikkeilla. Jostain syystä energiataso romahti tuossa kohtaa eikä enää huvittanut juosta. Alkoi paini oman pääkopan kanssa. Ihmettelin omaa heikkoutta ja pakotin itseni taas juoksuun. Ensimmäiset juoksuaskeleet oli todella vaikeita, mutta pakko mikä pakko. Tästä eteenpäin koko loppumatkan kävelin juottoloiden jälkeen aina hetken ja isoimmissa ylämäissä. Tunteet vaihteli, välillä tuntui viha omaa heikkoutta kohtaan, välillä vaan vitutti.

30km väliaika kirjattiin 3:29:44. 8,9km oli mennyt aikaan 1:05:23. Hyytyminen näköjään jatkui edelleen. 12,2km jäljellä ja aikaa sen suorittamiseen 1½h. Tässä kohtaa aloin tarkkailla kävelyn värittämää vauhtiani mahdollisimman tarkasti. Kaikki muu pois mielestä ja kohti alle 5h nettoaikaa. Noin 33km kohdalla viiden tunnin jänikset saavuttivat minut. He tähtäsivät 5h bruttoaikaan, joten en peesannut heitä kovin pitkään. Olisi varmaan pitänyt roikkua sitkeästi mukana, mutta pää ei kestänyt, taaskaan. Noin 37km kohdalla joku pikkupoika ihmetteli suureen ääneen ”Iskä, miksi noi juoksee noin hiljaa”. Katselin ympärille ja huomasin että eipä ole muillakaan helppoa. Osalla juoksijoista kramppaili jalat, joku oksensi ja joku ei jaskanut kuin kävellä. Kävelin minäkin vähän väliä, mutta ohitin kävelyn aikanakin kanssakilpailijoita.

Pikkuhuopalahden ja kokonaan kävellyn tilkanmäen jälkeen päätin, että viimeiset 2km perkeles juostaan! Alkoi loppukiri, johon en olisi uskonut pystyväni. Viimeiset kilometrit oli koko kilpailun nopeimmat. Noin 40km kohdalla Mannerheimintien suoran osuuden alussa joku nainen uusi tienreunasta ”Hienosti menee, kevyeltä näyttää askel!”. Irvistyksen tilalle muuttui hymy ja huomasin, että tsemppauksen jälkeen askel oikeasti tuntui melko kevyeltä useita kymmeniä metrejä. Raasto jatkui noiden muutaman kymmenen metrin jälkeenkin ja kohta tuli stadionkin näkyviin. Stadikan ylämäessä ja siitä eteenpäin oli mukavan paljon taas kannustusta ja helpottunut tunne: Mähän pääsen maaliin Stadionilla en enää vauhtia kiristänyt, kun näin edellä menevän miehen takareiden kramppaavan heti loppukirin alussa.

Maalin saavutin ajassa 4:58:33 (7:03 min/km). Alkuun ajattelin heti maaliviivan jälkeen, että vittu kun meni kauan, mutta hetken kävelyn jälkeen harmistuksen tilalle tuli hyvänolontunne. Mä oon maratoonari! Mitali kaulaan ja valokuvan kautta kahville. Jalat tuntui tönköiltä, jokainen askel sattui nilkkoihin ja oikeaan polveen ja vähän oksettikin. Silti tuntui hyvältä, voittajafiilis! Kuvia itsestäni matkan varrelta en valitettavasti ole löytänyt, HCM gallerioita toivonkin linkattavan minulle jos joltain löytyy. Pari videota on kyllä netistä löytynyt. Video

Voittajafiilis ei ole kadonnut mihinkään tässä muutaman päivän aikana. Varsinkin edellisen postauksen kirjoittaminen avasi silmiä. Mä lähdin maratonille todella pienellä harjoittelupohjalla. Vuosi sitten olin rapakunnossa ja nyt maratoonari. Nyt on mietiskelyn paikka, mitä seuraavaksi? Tavoitteet on kasattava, koska itseni tuntien treenaus jäisi muuten taka-alalle. Tästä aiheesta varmaankin lisää myöhemmin.