Treenisuunnitelmia kohti kevättä

Nyt on ylimenokausi pidetty ja treeni kohti kevättä alkanut. Kerronpa hieman suunnitelmistani:

Olen lenkkeilijänä aikamoinen noviisi, joten harjoittelun suunnittelu ei tunnu onnistuvan itsekseni. Tästä syystä ohjelmattomalla aikakaudella monesti kilometrit jää hyvinkin vähäisiksi. Tätä pelätessäni Vaarojen maratonin jälkeisillä viikoilla tein päätöksen ostaa itselleni harjoitusohjelma, joka alkaisi syksyllä ja päättyisi keväällä maratonin lähtöviivalle.

Ohjelman tekijän löysin FB:n eräästä kestävyysliikuntaryhmästä ja useamman sähköpostiviestin mittaisen palaverin jälkeen odottelin pari päivää ja se oli siinä: 30 viikon minulle personoitu ja toiveitteni mukaan tehty harjoitusohjelma, jonka avulla alitan keväällä 3h30min joko Terwamaratonilla Oulussa tai Uusi Lahti -juoksussa Lahessa.

Ohjelma jääkaapin ovessa kahdella A3-arkilla
Pääpiirteittäin ohjelmani koostuu kuudesta juoksuharjoituksesta ja kolmesta kuntosalista viikossa. Ohjelmaan on merkattu joka viikolle viikon pääharjoitus/-harjoitukset. Suoritusten määrä tuntuu isolta, mutta luulisin siitä selviävän, koska lenkit on ainakin alkuun tottumaani lyhyempiä ja palauttavia lenkkejä on noin puolet juoksuista. Salit hoidan tiistai-, torstai- ja lauantai-aamuisin.

Tulen raportoimaan viikottain tänne treeneistä ja tunnelmista. Hyvä tästä tulee :)

This entry was posted on perjantai 1. marraskuuta 2013 and is filed under . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

Leave a Reply