Ennätysviikko ja Pajulahden leiri

Jos joku ei vielä oo huomannut, niin some on aika hieno juttu! Moni ehkä mieltää (täysin perustellusti) eri sosiaalisen median kanavat kanavana lähinnä egon boostaukseen ja itsensä kehumiseen, mutta pääsin viime viikonloppuna todistamaan, että se on paljon muutakin.

FB:ssä toimii hyvin aktiivinen yli 850 käyttäjän yhteisö nimeltään Kestävyyttä pintakaasulla 24/7. Ryhmässä tuli jollekin talvella ajatus pitää ryhmän harjoitusleiri jossain päin maailmaa kevään aikana. Viime viikonloppuna ajatus muuttui toteutukseksi 18 pintakaasuttelijan kokoontuessa Pajulahden urheiluopistolle la-su harjoitusleirille.


Porukalla ihmettelemässä suuntaa.
(Kuva: Antti Toivanen)
Ohjelmassa leirin aikana oli tutustumista, keskustelua, lenkkeilyä ja tietysti syömistä. Lauantain ohjelma alkoi vajaan kolmen tunnin metsälenkillä Lapakiston maastoissa. Muuten lenkki meni hienosti, mutta porukka jakaantui vahingossa useampaan osaan kärkipään ilmeisesti liian kovan vauhdin ja yllättävän pitkospuilta poistumisen takia. Kukaan ei kuitenkaan eksynyt metsään lopullisesti. Minulla kertyi lenkin aikana kilometrejä 21,1km ja aikaa vierähti 2h 46min. Lenkin aikana kiertelimme ensin Pajulahden latuverkostoa, jonka jälkeen siirryimme poluille. Toivottavasti mahdollisimman monelle ennen polkuja juoksemattomalle jäi edes pieni polkukipinä päälle, on se vaan niin kivaa!


Osa Lapakiston reitistä oli aika karussa
kunnossa. (Kuva: Antti Toivanen)

Lenkin jälkeen ohjelmassa oli päivällinen, tutustumista, kuntosali ja saunat. Avannossakin tuli käytyä palauttamassa kroppaa päivän reeneistä.

Sunnuntai aamupäivälle oli sovittu maantielenkki, jolle starttasimme kahdessa porukassa. Toinen porukka juoksi kovan VK-lenkin ja toisella porukalla heitimme leppoisan PK-pitkän heräävää Nastolaa ihastellen/ihmetellen. Urheiluopistosta huolimatta vähän suurempi sunnuntai aamun lenkkiporukka ei ilmeiden perusteella ole Nastolassa kovin yleinen näky. Sunnuntain aamulenkille mittaa tuli 21,85km ja aikaa kului 2h20min.

Kaiken kaikkiaan leiri vastasi hienosti odotuksiini. Mukavaa yhdessäoloa, reilusti liikuntaa ja paljon uusia tuttavuuksia. Seuraavaa leiriä jo näköjään suunnitellaan FB:ssä syksylle, tuskin maltan odottaa :)

Muutenkin viime viikko oli mieleenjäävä. Juoksin viime viikolla uuden kilometriennätykseni. Ennen leiriä viikolla juoksin itsekseni neljä lenkkiä ja päälle viikonlopun leirijuoksut. Yhteensä kilometrejä kertyi viime viikon aikana 90,47km ja aikaa vierähti hölkätessä 9h40min. Keskisyke pysyi hienosti PK:n puolella ollen 143. Mukavasti tuntuu kunto ja iskunkestävyys kasvavan!

This entry was posted on keskiviikko 2. huhtikuuta 2014 and is filed under ,,,. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

Leave a Reply