Vaarojen maraton 2015

Jo perinteeksi muodostunut ruskaretki Kolin kansallismaisemiin ei pettänyt tänäkään vuonna. Legendaarisen maineen polkujuoksupiireissä saanut Vaarojen maraton oli taas kerran ohjelmassa, tällä kertaa matkana 43km.


Olin ilmoittautunut alunperin kesäkuussa 86km ultramatkalle, mutta vaihdoin pari viikkoa sitten matkan vähän inhimillisempään yhteen kierrokseen. Mieli teki kyllä startata kahdelle kierrokselle, mutta onneksi tajusin realiteetit. Se ei ole mikään huonokuntoisen hölkkääjän matka!

Karhunkierroksen jälkeen treenit on jääneet lähinnä suunnitteluasteelle. Kesäkuussa keskityin Vierumäki Trail Marathonin järjestämiseen, heinäkuussa työntekoon, elokuussa tekosyiden keksimiseen ja syyskuussa kesän vaivannut laiskuus vaan jatkui. Lauantaina sai huomata, että kunto ei oikeasti parane pelkästään ajattelemalla juoksua ja puhumalla siitä!

Perjantaina ajelimme Kolille parin pysähdyksen taktiikalla, kävimme hotellilla hakemassa numerolaput ja syömässä ja majoituimme viime vuodelta tuttuun mökkiin. Ilta meni jutellessa ja valmistautuessa lauantain suoritukseen.

Hissimatka lähtöön, jännää!

Unettoman yön jälkeen koitti aamu ja starttihetki. Olin päättänyt mennä klo 9:10 starttiin, joka tähtäsi 5-6 tunnin loppuaikaan. Porukka lähti yllättävän rauhallisesti liikkeelle ja ensimmäinen kilometri meni ohitellessa kanssajuoksijoita. Muistin että ensimmäinen kolme kilometriä olisi lähinnä alamäkeä, mutta aika oli kullannut muistot. Kyllä siitä vähän nousuakin löytyi.

Kolmen kilometrin jälkeen alkoi ensimmäinen tiepätkä, jossa kurkkasin tapojeni vastaisesti sykettä ja pudotin reilusti vauhtia. Tässä kohtaa tajusin, että kunto on huomattavasti huonompi kuin keväällä ja nyt pitäisi ottaa järki käteen. Alkumatka vesistönylitykseen saakka menikin lähinnä fiilistä tarkkaillen ja voimia säästellen.

Reissun kohokohta lähestyy!

Noin 18 km kohdalla olevan ensimmäisen vesipisteen jälkeen Vaarojen maraton todella vasta alkaa. Lyhyiden tieosuuksien jälkeen reitti ylittää Sammakkovaaran ja Ryläyksen. Vaarojen ylityksessä maasto on hyvin vaihtelevaa lyhyistä seinänousuista kivikkoisiin alamäkiin. Nousut sujui tänä vuonna suhteellisen hyvin, mutta alamäissä huomasin kesän vähät juoksukilometrit. Uskallus loisti poissaolollaan ja vähänkin pahemmat paikat meni todella hitaasti. Ryläykselle noustessa ajatukset 5½ h loppuajasta oli jo vaipuneet unholaan ja homma muuttunut enemmän maaliin retkeilyksi. Oli siis hyvin aikaa käydä näkötornissakin Ryläyksen huipulla.

Ryläyksen näkötorni.
Noin 30 km kohdalla Ryläys oli ohi, edessä pienen tiepätkän jälkeen pari kilometriä polkua ja viimeinen huolto. Viimeisen huollon jälkeen alkoi jo viime vuosina todella tuskastuttavaksi todettu tieosuus ennen loppunousuja. Taas kerran tietä hölkätessä meinasi aivot nyrjähtää, mutta juoksu kulki yllättävän hyvin. Tiellä yritin saada ajatukset muualle ja onnistuinkin siinä kohtalaisesti.

39km kohdalla alkoi ns. valenousu, joka nousee noin puoliväliin Ukko-Kolia ja palaa takaisin tielle. Nousun alkupuolella kannustus oli reissun parasta! Vuvuzelan soidessa lähdin nousemaan polkua kohti laskettelurinnettä. Valenousussa katselin edellä tunkkaavia juoksijoita ja totesin itselläni ylämäen nousevan vähintään yhtä hyvin. Säästin paukkuja vielä oikeaa loppunousua varten ja jäin vähän omaa sen hetkistä vauhtiani hitaampaan letkaan. Loppunousussa luulin olevani hyvässä hapessa, mutta illuusio johtui vain siitä, että muut samaan aikaan nousua kävelleet oli vielä hitaampia kuin minä. Nousun juostavilla osuuksilla pohkeet ja polven vieressä olevat lihakset kramppaili vuorotellen. Loppunousun aika oli 20:24. Kai siihen ihan tyytyväinen voi olla.

Maalissa hapoilla. Kuva: Timo Taipalus

Maaliin saavuin ajassa 5:41:49. Aikaan en ole tyytyväinen, mutta suoritus oli tämän hetken kuntotasooni nähden kelvollinen. Parasta suorituksessa oli se, että se avasi silmät: Nyt on alettava harjoittelemaan jos haluan selvitä maaliin seuraavassa kilpailussani joka on Transgrancanaria Advanced eli 83km/+4700m Kanarian kukkuloilla maaliskuun alussa.

Suklaamunat iltabileissä.
Parasta näissä kilpailuviikonlopuissa itse suorituksen lisäksi on polkujuoksuporukan yhteisöllisyys ja fiilis. Lauantai-illan bailupalautuksen jäljiltä on vielä vähän väsynyt, mutta onnellinen olo. On etuoikeus kuulua tuollaiseen porukkaan! Kiitos kavereille hurjan hauskasta viikonlopusta!

This entry was posted on maanantai 5. lokakuuta 2015 and is filed under ,. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

2 Responses to “Vaarojen maraton 2015”

  1. Hyvä stoori! Perse vaan nyt sohvalta ylös ;)

    VastaaPoista
  2. Mukava raportti tosiaan. Nyt vaan läpi syksyn ja talven kunnolla ulkoilua niin kyllä ne Kanariankin nousut tulee selätettyä kunnialla!

    VastaaPoista