Suunnistusta ja hulluja ajatuksia

Tämä viikko on ollut harvinaisen hauska. Sunnuntaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa iltarasteilla ja koukutuin jo kerrasta. Miksen ole aiemmin tajunnut kuinka kivaa suunnistaminen on? Maanantaina jatkoin mettä-teemaa käymällä polkulenkillä mahdollisimman paljon mäkiä hakien, mutta kuitenkin PK-sykkeellä. Tuo lähes mahdottomalta kuulostava yhtälö onnistui ja päähäni pesiytyneet hullut ajatukset vahvistui.

Tiistaina ja keskiviikkona oli taas suunnistuksen vuoro, kun kävin tiistaina kastumassa täysin Kalliolan metsissä ja eilen oli HU-46 aikuisten suunnistuskoulun viimeinen kerta Hälvälässä. Suunnistus kyllä maistuu, vaikka vauhdin lisääntyessä pummitkin tuntuu lisääntyvän suoraan verrainnollisesti.

Kolme suunnistuskertaa kartoilla: sunnuntai, tiistai, keskiviikko

Ne hullut ajatukset; niitä rupesi syntymään jo viime vuoden Kolin retkellä. Ajatukset on harhailleet samojen ajatusten parissa talven mittaan useammankin kerran, mutten ole ottanut niitä kovinkaan tosissani ennen tätä ja viime viikkoa.

Nyt kuitenkin kävi näin:


Ilmoittautuminen Vaarojen maratonin 86km ultramatkalle on nyt siis sisässä eikä auta kun aloittaa neljän kuukauden pituinen treenikausi kohti varmasti kovinta (ja hulluinta, järjettömintä, kivuliainta) juttua mitä olen ikinä tehnyt!

This entry was posted on torstai 5. kesäkuuta 2014 and is filed under ,,,,. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

One Response to “Suunnistusta ja hulluja ajatuksia”

  1. Mulla oli ajatusten harharetket hyvin samanlaiset ja lopputuloskin vastaava. Vaarojen Ultralla sitten tavataan =) Yksi lenkki meni viime vuonna vaivaisena alle 5.30 niin kai se on pakko yrittää 12 h:n alitusta...

    VastaaPoista