Archive for lokakuuta 2012

Wihan kilometrit 2012

No Comments »

Julkaistu alunperin 28.10.2012 vanhassa blogissani-

Tulihan taas köpöteltyä. Eilen oli ohjelmassa Wihan kilometrit matkana puolimaraton. Hyvä reissu oli, tässä pieni raportti:
Ajatus Wihalle lähtemisestä rupesi kytemään reipu pari viikkoa sitten, kun katselin kalenterista, että onpas helmikuuhun ja tulevaan puolimaratoniin vielä pitkä aika. Juoksufoorumilta löysin ultraosiosta Wihan kilometrit -ketjun ja huomasin että matkana on myös puolimaraton. Mietiskelin hetken onko starttaamisessa mitään järkeä kesken PK kauden. Tulin siihen tulokseen että tottakai on. Puolimaratonilta palautuu aika nopeasti ja yleensä tapahtumassa käyminen tuo vain lisää harjoitusintoa, joten 18.10. lähti ilmoittautuminen matkaan.
Valmistautuminen jäi siis reilun viikon pituiseksi. Tein ennen kilpailua neljä treeniä, joista kaksi selvästi PK-vauhtia kovempana. Tällä viikolla koitin hakea puolimaratonvauhtia juoksemalla tiistaina 6km 5:07min/km ja torstaina 6,25km 5:49min/km. Torstain lenkki vähän kadutti jälkeenpäin, koska perjantaina jalat vähän painoi.
Lauantain keli näytti hyvältä torstaihin saakka, jolloin rupesi näkymään ennusteissa lumisadealueita etelä-Suomen yllä. Perjantaina Lahdessa satoi aamusta lunta ihan kunnolla ja tiedot Tampereelta juoksufoorumin puolella kertoivat että sama juttu oli myös siellä. Tässä vaiheessa oli selvää, että luminen/jäinen keli odottaa Tampereella. Tein pienen miettimisen jälkeen perjantaina hätäpäätöksen ja suunnistin kenkäkauppaan. Heinäkuusta asti hyvin palvelleet Asicsin DS-Trainerit saivat rinnalleen nastalenkkarit. Olin lukenut jo aikasemmin paljon hyviä kokemuksia Sarva Xtiroista ja ne tarttuivatkin mukaan Sporttimakelta Hollolasta. Perjantaina kävin vielä tekemässä pikku kokeilun uusilla tossuilla 3,92km 6:43min/km. Tossut tuntui hyviltä, mutta varma niiden käyttämisestä puolimaratonilla en silti ollut.
Lauantaina starttasin Totoijan nokan kohti Tampetta puoliltapäivin. Ajokeli oli hyvä, mutta juuri Tampereen messukeskukselle saapuessani rupesi tulemaan lunta taivaalta. Messukeskuksen pohjoisen sisäänkäynnin luona oli myös maa erittäin jäinen ja liukas, joten tein ratkaisun lähteä nastoilla liikkeelle. Reittinä Wihalla oli 3,333km kierros messukeskuksen ympärillä ja tämän lisäksi 1097m lisälenkki puolimaratonilla. Lisälenkki juostiin ensimmäisellä kierroksella. Noin puolet kierroksesta oli järjestäjän toimesta saatu sulatettua ja hiekotettua sulaksi ja puolet oli jäässä. Sarvoilla matkaan lähteminen oli varmaankin oikea päätös, vaikka kyllä kesätossuillakin olisi pärjännyt.
Lähdin tyhmänrohkeasti liikkeelle ja ensimmäisten kahden kilometrin ajat olivat 5:12 ja 5:15. Alkuperäinen suunnitelma oli 1:55 alitus puolimaratonilla matkavauhtina 5:27min/km. Tuo vähän vajaa 5:20min/km vauhti tuntui alussa kuitenkin niin hyvältä, että päätin jatkaa samaa vauhtia ja katsoa kuinka pitkälle kunto riittää. Pidin sykemittarissa Lap pace näkymän (kuluvan kilometrin keskitahti), jonka avulla oli helppo tarkkailla että kilometriajat pysyivät noin 5:20 tasossa. Söin alusta asti kahden kilometrin välein yhden Dexalin glukoosipastillin ja kolmannella kierroksella otin geelin vaikkei energiat vielä vähissä olleetkaan. Glukoosipastillien syönti kylläkin väheni kisan edetessä ja viimeisellä kierroksella Dexalin geeli yritti tulla vielä viimeisellä kilometrillä takaisin maan kamaralle. Näiden lisäksi join pari lasillista järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa.
Viimeiselle kierrokselle lähtiessä katsoin että aikaa oli kulunut 1:34:22. Mielessä kävi, että nyt voi vähän himmata jos siltä tuntuu ja juosta kaikessa rauhassa alle 1:55 ajan. Noin 10m näiden ajatusten jälkeen päätin että tänne asti ei tultu himmailemaan ja pyrin pikemminkin vähän nostamaan vauhtia. Vauhdin nosto onnistuikin ja viimeinen kierros meni 20s edellisiä nopeammin aikaan 17:24. Loppuaika uusi ennätykseni 1:51:46. Heinäkuun jälkeen puolimaratonin vauhti parantunut reilun 5min.
Wihalla oli omanlaisensa tunnelma, koska kyseessä oli pieni kilpailu ja päämatkat huomattavasti puolimaratonia pidemmät. Yhdeksältä aamulla lähti liikenteeseen 100km, 50km, maratonin ja nonstop-juoksun taivaltajat ja klo 15 toinen maraton ja puolimaraton. Kiitos vaan järjestäjille, varmasti ei jäänyt viimeiseksi Wihaksi.
Loppuun vielä dataa kierrosaikojen osalta: