Blogihiljaisuus on nyt virallisesti päättynyt, mutta siitä lisää varmaankin ensi vuoden puolella.
Altistin itseni lähes huomaamatta aikamoisen haasteen eteen. Menin pari päivää sitten laittamaan facebookkiin seuraavan päivityksen:
Ajatuksena oli, että voisin olla esim. tammikuun karkkilakossa, mutta tilanne vähän levähti käsiin. Noin kahden ja puolen vuorokauden aikana tilapäivityksestä tykkäsi 133 FB-kaveriani.
Tilanne on siis se, että seuraava karkkipäivä on 14.5.2014. Otan mielelläni tukikärsijöitä herkkulakkoon mukaan ;)
Hyvää uutta vuotta lukijoilleni! Olkaahan kiltisti :)
Uusi vuosi tuo tähän blogiin mukanaan ainakin varustekatsauksen Garmin Forerunner 620 kärjellä ja katsauksen kuluneeseen vuoteen.
Archive for 2013
133 päivän haaste
Viikko 5/30: Lepoviikko
Ma: Lepo
Ti: Aamusali selkä, takaolat, hauis, vatsat. Ilta: PK 9.07 km 57min31s
Ke: Lepo
To: Aamulla vauhtileikittely matolla 5,5km 32min57s
Pe: Aamusali rinta, olkapäät, ojentajat.
La: Lepo
Su: Lepo
Juoksua 14,57km, liikuntaa yhteensä 3h10min.
Niinkuin yltä huomaa, niin vähemmän liikunnallinen viikko takana. Näin jälkeenpäin katsottuna näyttää kyllä pahalta, tästä on suunta vain ylöspäin. Alkuviikosta vaivasi motivaatiopulan ja laiskuuden yhdistelmä ja loppuviikko menikin juhlahumussa.
Henkisesti viikon loppupuolisko teki kyllä hyvää. Ensin perjantaina kavereiden kesken pikkujoulusaunailta ja lauantaina lähdimme vaimoni kanssa yhden yön reissulle Tallinnaan.
Reissuun sisältyi hyvää:
Ruokaa...
juomaa..
ja tunnelmaa.
Viikko 4/30: Lihasta kroppaan
Ma: Lepo
Ti: Aamusali: Lämmöt soutaen. Selkä, takaolat, hauis, vatsat. Ilta: Mäkitreeni Salpausselän latupohjilla 5,34km 31min28s
Ke: PK 5,05km 31min31s
To: Aamusali:
Jalat, kylet, vatta.
Pe: Aamusali: Rinta, olkapäät, ojentajat. Ilta: 1km vr, 8km maratonvauhtia, jäähdyttely. 9,56km 48min31s
La: PK 18,2km 1h50min58s
Su: Verryttelyjuoksu 3,65km 23min28s. Juoksuklubin lihaskuntojumppa. Kuntopiirityyppistä settiä kahvakuulien kanssa 1h10min
Yhteensä juoksua 41,8km, kokonaistreeniaika 7h51min.
Hyvä monipuolinen treeniviikko takana. Painotus oli kylläkin selvästi lihaskunnon puolella (3 salia ja yksi kuntopiiri). Eihän tässä salitreenissä minun treenitavoilla ole juoksua ajatellen mitään järkeä, mutta käyn siellä vain omaksi ilokseni, en juoksun takia. Kroppa tuntuu muokkautuvan haluamaani suuntaan kokoajan painon noususta huolimatta.
Sen olen tässä nyt neljän viikon aikana huomannut, että yhdeksän treenin viikko säännöllisenä tuntuu olevan vähän liikaa jaksamista ajatellen. Viime viikonkin aikana jätin yhden lyhyen juoksuharjoituksen tekemättä, koska kokonaisrasitus oli nousemassa liian suureksi. Olen myös joutunut tehdä pientä viilausta ohjelmaani varsinkin pitkisten osalta, koska juoksuklubin treenit on sunnuntaisin eikä ne ole aina PK pitkiksiä niinkuin ohjelmassa lukee. Pitkispäivä siis on vaihtunut lauantaiksi ja uusi systeemi tuntuu toimivan hyvin.
Tällä viikolla on alkanut pääkopassa pyöriä hassuja ajatuksia vielä yhden maratonin juoksemisesta tälle vuodelle mukavuusaluejuoksuna matkasta ja tunnelmasta nauttien. Siitä ehkä lisää myöhemmin mikäli hassut ajatukset konkretisoituu ilmoittautumisen muodossa.
Viikko 3/30: Reeni maistuu
Taas on viikko kuntoilua takana:
Ma: Lepo
Ti: Aamusali: Lämmöt soutaen, selkä, takaolat, hauis, vatsat
Ke: Peruskunto 5.07 km 31min46s
To: Aamusali: Lämmöt crosstrainerillta, rinta, olkapäät, ojentajat Ilta: 8km maratonvauhtista+jäähdyttely, yhteensä 8.60 km 42min32s
Pe: Lepo
La: Pitkä 26.15 km 2h54min41s
Su: Juoksuklubin ja maratonkoulun kimppalenkki 13.77 km 1h24min11s, lihaskunto 30min
Yhteensä kilometrejä 53,59km, aikaa vierähti kaikkeen kuntoiluun 7h48min.
Taas jäi lenkkimäärä vähän jälkeen ohjelmassa olleesta, mutta kilometrit paukkui vähän reilun 20km suunniteltua suuremmaksi. Tyytyväinen pitää olla, varsinkin tuohon lähes kahdeksan tunnin kokonaistreenimäärään.
Lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa kunnon pitkiksellä. Tällä viikolla kyseessä ei ollut normaali pitkä lenkki, vaan kävin pitämässä seuraa parille ultraajalle heidän pitkän harjoituksen lopussa. Huomasin muutama viikko sitten Juoksufoorumilla keskustelunavauksen: Espoo - Lahti hölkkä 16.11.2013 (12h harjoitus) Sen enempää miettimättä ilmoittauduin mukaan etapille Orimattilantie / Kärköläntie risteys - Lahti.
Pitkiksen lähtöpaikka |
Juoksimme noin 6-6:10 minuutin kilometrejä ja noin viiden kilometrin välein kävelimme minuutin verran. Pikkuhiljaa aurinko rupesi laskemaan ja matka jatkui täysikuun valossa. Liikennettä vanhalla Helsingintiellä oli yllättävänkin paljon, mutta hyvin autot meitä väisteli vaikka piennarta
Peltomaisemaa riitti |
Ei voi kuin ihmetellä kuinka kovia kasvoja ultrajuoksijat on. Minulla oli jo jalat aika jumissa 25km kohdalla Starkin siltaa ylittäessä ja toisilla oli takana jo reilut 110 ja 60km! Pääjoukko jatkoi Lahessa juna-asemalle ja minä Mytäjäisten risteyksestä kotiin.
Kaikenkaikkiaan erittäin kiva kimppapitkis, johon oman ulottuvuutensa toivat yhteen suuntaan juokseminen paikasta A paikkaan B ja pimeä ilta. Pitää ruveta tekemään vastaavia pitkiksiä useamminkin, ja nimenomaan pimeässä!
Lenkin datat: http://www.endomondo.com/workouts/269513069/2590798
Sunnuntaina oli toinen viikon kohokohdista, Ahkeran Juoksuklubin ja maratonkoulun kimppalenkki. Lenkille lähti yhteensä yli 20 henkeä ja jakaannuimme vauhdin mukaan useampaan porukkaan. Hölkkäilimme hieman kiihtyvänä noin 14km pitkin Salppurin maastojen latupohjia. Nousuakin siis tuli riittämiin. Juoksun jälkeen oli vielä perinteinen noin puolen tunnin lihaskunto + venyttely.
Hieno viikonloppu kyllä takana: Liikuntaa, ruoanlaittoa, leipomista, syömistä, formulaa ja lepäämistä. Noh, viimeinen noista on jäänyt vähän vähemmälle, mutta huomenna lepään senkin edestä, onhan maanantai.
Hapanleipää |
Nyhtöpossua |
Hampurilaissämpylöitä |
Muutama sana maratonohjelmastani
Muutamat FB-kaverit ja blogin lukijat ovat kyselleet maratonohjelmastani hieman tarkempaa tietoa. Tänne kahdelle A3:lle tulostetusta ohjelmastani postatut kuvat oli tarkoituksella erittäin huonolaatuisia ja vähän tärähtäneitäkin, koska en halunnut ihmeitä paljastaa.
Viikko 2/30: Liian vauhdin rajoilla
Aika kovavauhtinen treeniviikko takana, kun ottaa vielä huomioon sen, että viime sunnuntai Kuivannon kymppi tuntui jaloissa (ja tuntuu vähän edelleen). Treenien vauhdit nousi vähän suunnitellusta lauantain extempore kimppalenkin ja juoksuklubin ylläri VK-setin takia, mutta ei haittaa. Huomenna lepoa. Kehittymisen kannalta ei odottamaton vauhdinlisäys ole välttämättä yhtään huono homma, mutta suunnitelmat joutui vähän viikon aikana elää.
Viikon reenit:
Ma: Lepo
Ti: Aamusali: Lämmöt soutaen, selkä, takaolat, hauis, vatsat. Ilta: Vauhtileikittely 5,08km 30min56s
Ke: Peruskestävyys 5,07km 32min43s
To: Aamusali: Rinta, olkapäät, ojentajat.
Pe: 2km vr, 5km maratonvauhtia, jäähdyttely 1,57km. Yhteensä 8,57km 46min54s
La: Kimppalenkki 12km 1h14min45s
Su: Juoksuklubi VK-treeni. Verryttely n. kilometri. Verkan jälkeen juoksutekniikkaa. Tekniikan jälkeen n. 7km lenkki tyylillä 1km kovaa (n. 4:40min/km), 3min hölkkää. Yhteensä 9,67km 58min39s
Lenkin jälkeen noin tunnin lihaskuntorääkki urheilukeskuksen juoksusuoralla.
Kilometrejä viikon aikana 40,4km. Aikaa vierähti kaikkiaan 6h 44min.
Perjantain maratonvauhtisen jälkeen. |
Tällä viikolla posti toi uusia varusteitakin. Keskiviikkona postilaatikosta kolahti Helsinki Half Marathonin treenipaita. HHM on uusi puolimaratontapahtuma Helsingissä ensi kesänä. Ensimmäiselle 200 ilmoittautuneelle HHM lähetti treenipaidat ja tapahtumasta saa vielä tapahtumapaidankin. Ihan hyvää vastinetta ruhtinaalliselle 21,1€ osallistumismaksulle.
Perjantain kotona oli odottamassa FB:n Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 ryhmän pipo ja paita. Pipo on ollut nyt kokeilussa kolmen lenkin ajan ja voin sanoa että toimii!
KP247 ja HHM paidat |
Viikko 1/30: Totuttelua
Ensimmäinen viikko 30 viikon treeniohjelmasta on onnellisesti takana. Jouduin vähän muuttaa ohjelman kulkua, koska Ahkeran Juoksuklubi alkoi lepopäivänäni ja sunnuntaina kävin 14km PK:n sijasta juoksemassa kilpaa.
Ma: 3x1km vedot + verryttelyt, yhteensä 5,75km 40min47s (viimeinen kilometrin veto 3:35!)
Ti: Aamusali: Lämmöt soutaen. Selkä, takaolat, hauis, vatsat.
Ke: Juoksutekniikkaharjoitus, yhteensä 5,25km 35min09s
To: Aamusali: Jalkatreeni. Illalla vauhtileikittely 5,24km 31min57s
Pe: Lepo
La: Sali: Rinta, olkapäät, ojentajat. Matolla 4km maratonvauhtia + verryttely 4,50km 24min26s
Su: Kuivannon kymppi, 10,68km 48min32s, verryttelyt n. 2,25km
Perjantain PK-lenkki tuli skipattua oikeastaan vahingossa, mutta muuten ihan hyvä ehjä viikko. Salitreeni kulkee yllättävänkin hyvin eikä lihakset kipeydy enää lähellekään niin paljon kuin muutama viikko sitten. Voimaharjoittelu ei häiritse juoksua vaan pikemminkin tukee sitä.
Maanantaina Lahden Ahkeran Juoksuklubin testeissä oli ohjelmassa 3 kilometrin vetoa, jotka juostiin ensimmäinen mukavuusalueella, toinen vauhtikestävyysalueella ja kolmas täysiä. Ensimmäisen juoksin sykkeestä päätellen liian kovaa, mutta kaksi viimeistä meni hienosti. Kolmannella vedolla juoksin elämäni kovimman kilsan 3:35.
Kuivannon seurantalo |
Sunnuntaina oli vuorossa Kuivannon kymppi. Kuivannon kymppi on perinteinen kylätapahtuma, joka järjestettiin jo 33. kerran. Kuivannolla ei ole osallistumismaksua eikä ennakkoilmoittautumista. Reitti kulkee peltojen keskellä kauniissa maalaismaisemassa.
Lähtöä odottamassa |
Lähtö 10min ennen starttia. |
Raastoa maalisuoralla |
Yhteensä viikon aikana tuli juostua 33,7km ja liikuntaa yhteensä 6h 11min.
Movemberkin muuten alkoi. Lajoituksia saa tehdä tänne: http://mobro.co/matiaspusa
Oikealla tilanteeni 4.11.2013 :)
Treenisuunnitelmia kohti kevättä
Nyt on ylimenokausi pidetty ja treeni kohti kevättä alkanut. Kerronpa hieman suunnitelmistani:
Olen lenkkeilijänä aikamoinen noviisi, joten harjoittelun suunnittelu ei tunnu onnistuvan itsekseni. Tästä syystä ohjelmattomalla aikakaudella monesti kilometrit jää hyvinkin vähäisiksi. Tätä pelätessäni Vaarojen maratonin jälkeisillä viikoilla tein päätöksen ostaa itselleni harjoitusohjelma, joka alkaisi syksyllä ja päättyisi keväällä maratonin lähtöviivalle.
Ohjelman tekijän löysin FB:n eräästä kestävyysliikuntaryhmästä ja useamman sähköpostiviestin mittaisen palaverin jälkeen odottelin pari päivää ja se oli siinä: 30 viikon minulle personoitu ja toiveitteni mukaan tehty harjoitusohjelma, jonka avulla alitan keväällä 3h30min joko Terwamaratonilla Oulussa tai Uusi Lahti -juoksussa Lahessa.
Ohjelma jääkaapin ovessa kahdella A3-arkilla |
Tulen raportoimaan viikottain tänne treeneistä ja tunnelmista. Hyvä tästä tulee :)
Vaarojen Maraton 2013: Kolibakteerin puraisu
Vielä hymyilyttää |
Laskettelurinnettä ylös kansallispuistokummi Matti Ristisen peesissä |
Matka: 43km
Aika: 5h 57min 2s
Kokonaisnousua: lähteestä riippuen n.1200-1450m
Nautittuja energiageelejä: 6kpl
Suolatabletteja: 6kpl
Urheilujuomaa: 2l
Vettä: 1l
Autoilua viikonlopun aikana: 870km