Ma: Lepo
Ti: Aamusali
Hyvä monipuolinen treeniviikko takana. Painotus oli kylläkin selvästi lihaskunnon puolella (3 salia ja yksi kuntopiiri). Eihän tässä salitreenissä minun treenitavoilla ole juoksua ajatellen mitään järkeä, mutta käyn siellä vain omaksi ilokseni, en juoksun takia. Kroppa tuntuu muokkautuvan haluamaani suuntaan kokoajan painon noususta huolimatta.
Sen olen tässä nyt neljän viikon aikana huomannut, että yhdeksän treenin viikko säännöllisenä tuntuu olevan vähän liikaa jaksamista ajatellen. Viime viikonkin aikana jätin yhden lyhyen juoksuharjoituksen tekemättä, koska kokonaisrasitus oli nousemassa liian suureksi. Olen myös joutunut tehdä pientä viilausta ohjelmaani varsinkin pitkisten osalta, koska juoksuklubin treenit on sunnuntaisin eikä ne ole aina PK pitkiksiä niinkuin ohjelmassa lukee. Pitkispäivä siis on vaihtunut lauantaiksi ja uusi systeemi tuntuu toimivan hyvin.
Tällä viikolla on alkanut pääkopassa pyöriä hassuja ajatuksia vielä yhden maratonin juoksemisesta tälle vuodelle mukavuusaluejuoksuna matkasta ja tunnelmasta nauttien. Siitä ehkä lisää myöhemmin mikäli hassut ajatukset konkretisoituu ilmoittautumisen muodossa.
Viikko 4/30: Lihasta kroppaan
This entry was posted on torstai 28. marraskuuta 2013 and is filed under Juoksuklubi,lihaskuntotreeni,maratontreeni,treeni. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.