Bodom Trail 2014

Herätyskello soi tänään aamulla klo 5:45 ja ponkaisin innoissani ylös sängystä: Aika lähteä ajelemaan kohti Espoota ja kevään päätavoitetta Bodom Trailia. Edessä olisi noin puolimaratonin pituinen maastojuoksukilpailu, joka on myös osa Trail Tour Finlandia.

Juoksutapahtumissa on näin kivaa!
Kuva: Merja Ylihärsilä
Matkalta poimittiin Tonin kanssa Marko ja Miia kyytiin ja saavuimmekin hyvissä ajoin kilpailupaikalle Pirttiniemeen ihmettelemään järjestelyjä. Numerojen ja kisa-buffien haun jälkeen oli hyvin aikaa päivitellä kuulumiset, sopia Pallas-Hetta-juoksun ja Vaarojen maratonin majoitusjärjestelyistä ja moikkailla uusia ja vanhoja tuttuja.

Lähdin kilpailuun ensimmäisessä lähtöryhmässä, vaikka todellista mahdollisuutta 20 parhaan joukkoon (ja paremmille Tour pisteille) ei kovassa seurassa ollutkaan. Ensimmäinen noin kilometri oli kumpuilevaa hiekkatietä (latupohja) ja letka kulki noin 4:45min/km vauhdilla, joka tuntui sopivalta. Heti kun saavuttiin poluille ja porukka jonoutui, vauhti putosi reilusti. Onneksi jono kuitenkin muodostui melko nopeasti ja vauhti vakiintui 5:40-6:20min/km tasoon.

Bodom Trailille pitää kyllä antaa reittivalinnoista ja sen merkitsemisestä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Koko matkalla ei ollut kuin hyvin lyhyitä hiekkatieosuuksia ja muuten koko reitti mentiin vaihtelevan kokoisia polkuja pitkin. Tieosuuksia tai isompaa polkua sisältäneillä kilometreillä välillä kilometriajat kävi jopa 5:20 tasossa, mutta putosi taas teknisemmillä osuuksilla hitaammaksi. Reitillä oli tasaisin väliajoin mutaa, suota, kauniita järvenrantamaisemia, avokallioita, nousuja ja laskuja.

Ensimmäisen 12km kierroksen juoksin aikaan 1:07:34. Kierroksen täyttyessä pelästyin hieman vauhdinjakoani, kun juoksin kuulutuksen mukaan naisten sarjan viidentenä olleen perässä. Ajattelin kuitenkin että ei pahalta tunnu joten jatkoin samaa kyytiä eteenpäinkin. Tässä kohtaa otin kilpailun ainoan geelini ja join juomapisteellä mukin urheilujuomaa.

Toisen kierroksen alkupuolella vielä oli hymy herkässä.
Kuva: Merja Ylihärsilä
Toisenkin kierroksen alku oli hiekkatietä, josta kurvattiin poluille. Toisella kierroksella maasto oli mielestäni vaikea kulkuisempaa, mutta kaikki meni hyvin 17-18km välimaastoihin asti, jolloin yhdessä nousussa tunsin energiavarastojen olevan aikamoisen loppu ja krampitkin alkoi varoitella itsestään pohkeissa. Tästä eteenpäin kilpailu muuttui selviytymistaisteluksi kohtuullisessa ajassa pois pusikosta. Porukkaa lappoi ohi minusta (tai siltä ne muutamat ohitukset ainankin tuntui) ja ohittajat hävisi horisonttiin hyvin nopeasti. Kilpailun viimeiset metsäkilometrit taipuivatkin aikoihin 7:15, 7:44, 6:27 ja 7:28 ja kaikki ylämäet jouduin kävellä. Väsymyksestä johtuen meinasin tehdä yhden pumminkin metsässä , mutta onneksi tajusin 20m taivaltamisen jälkeen olevani väärällä polulla. Taioin hiekkatiellä pienen loppukirin ja kaarsin nurmikentän yli maaliin ajassa 2:06:04.

Olin ajatellut Bodomille lähtiessä ottaa aikatavoitteeksi 2h, eli juosta se noin 25min hitaammin kuin sileän puolimaratonin ennätykseni. 2h jäi saavuttamatta eikä se nykykunnolla olisi ollut edes huippupäivänä juostavissa. Keskisykkeestä 176 näkee, että tänään ei edetty pintakaasulla vaan enemmänkin pakosarjat punasena. Tein kotimatkalla nopean syväanalyysin tavoitteesta jäämisen syistä ja totesin homman jääneen kiinni liian huonosta kunnosta ja voiman puutteesta jaloissa. ;)

Olen joka tapauksessa hyvin tyytyväinen Bodomin suoritukseeni ja suuntaan hymyssä suin kohti NUTS Midnight Sun Trail Ultraa, joka on seuraava kova kisasuoritukseni ja samalla ensimmäinen ultrajuoksuni (maratonia pidempi).

Järjestäjiä haluan kiittää erittäin hyvin järjestetystä juoksutapahtumasta! Bodom Trail oli ehkä parhaiten järjestetty juoksutapahtuma missä olen ollut. Ainut mihin piti jonottaa oli munkkikahveelle ja sinnekin ehkä 3 minuuttia. Reitti oli todella hyvin merkattu ja suosittelen ehdottomasti kaikille edes etäisesti polkujuoksusta kiinnostuneille osanottoa vaikka 12km matkalle, jossei koko reissuun uskalla. Olen itse varmasti mukana seuraavallakin kerralla.

Garmin Connect data: http://connect.garmin.com/activity/509380070
Tulokset: http://www.championchip.fi/tulospalvelu/9e6515a4-2e3e-424a-b560-926bdffcad89/Miehet+21km

Reissussa rähjääntyy.
Kuva: Merja Ylihärsilä

This entry was posted on torstai 29. toukokuuta 2014 and is filed under ,,,. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

Leave a Reply